Hyppää sisältöön

Turvallisemman tilan periaatteet

1. Kunnioitetaan jokaisen henkilökohtaista tilaa  
Kunnioitetaan toistemme rajoja. Ei kosketa, jos toinen ei halua. Ei kysellä asioista, joita toinen ei halua puhua. Jokaisella on vapaus määritellä itse omat rajansa.  

2. Ei oleteta, tutustutaan  
Tutustutaan toisiimme avoimin mielin. Ei tehdä oletuksia toistemme sukupuolesta, iästä, seksuaalista suuntautumisesta, kulttuuritaustasta, ulkonäöstä tai arvomaailmasta.  

3. Ketään ei syrjitä  
Kaikki ovat tervetulleita. Ketään ei syrjitä sukupuolen, ihonvärin, uskonnon, poliittisen suuntautumisen tai muun ominaisuuden vuoksi. Ei hyväksytä mihinkään ihmisryhmään kohdistuvaa vihapuhetta.  

4. Välitetään ja kuunnellaan  
Jokainen ihminen on arvokas ja ansaitsee tulla huomatuksi. Moikataan aina kun joku tulee tai lähtee. Annetaan rauha niille, jotka haluavat olla rauhassa. Pyydetään anteeksi ja korjataan toimintaamme, jos toimitaan toista kohtaan loukkaavasti.  

5. Kaikilla on vapaus olla oma itsensä  
Jokaisella on oikeus olla sellainen kuin on. Jokainen saa kokea, tuntea ja ajatella asiat omalla tavallaan, kunhan muistaa kunnioittaa myös muiden vapautta ja rajoja. Jokainen voi osallistua toimintaan sen hetkisen toimintakyvyn mukaan, eikä omaa oloa ole velvollinen selittämään muille.  

6. Kaikilla on oikeus yksityisyyteen  
Kunnioitamme toistemme oikeutta yksityisyyteen. Jokainen voi turvallisesti jakaa omasta elämästään sen verran kuin haluaa. Emme kerro muiden asioita eteenpäin. Jokaisella on oikeus päättää ihmissuhteistaan.  

7. Ollaan kohteliaita kaikille  
Tahdomme toisillemme hyvää. Toisen toiminnasta saa huomauttaa asiallisesti. Olemme kaikki keskeneräisiä. Meillä on lupa kokeilla, erehtyä ja onnistua.  

Turvallisemman tilan periaatteiden pohjana on käytetty Sosped-säätiön Kulttuuripaja Kuplan osallistujien ja työntekijöiden laatimia periaatteita.